Mäntymäen kenttä nykyisellään. |
Mutta entäs olympiastadionin tapahtumat? Silloin Mäntymäen kentän paikat eivät riitä kuitenkaan, joten silloin tulisi panostaa siihen, että paikalle tultaisiin joukkoliikenteellä.
Kokonsa takia paikalta puuttuu sielu. Kokonsa puolesta se sopisi suurille kansanjuhlille jotka keräävät kymmeniätuhansia ihmisiä. Kuitenkin näille tapahtumille on jo omat paikkansa; ei täällä juhlita vappuna tai jääkiekon maailmanmestaruuksia.
Mäntymäki itsessään on puistona myös vajaakäytössä. Itse asiassa puistoksi kutsuminen olisi loukkaus kaikkia oikeita puistoja kohtaan; Mäntymäki on lähinnä metsikkö. Ongelma on että Mäntymäki sijaitsee Helsinginkadun väärällä puolen, jolloin sen yhteys Töölönlahteen on kadonnut. Samalla se on metsäksi aivan liian pieni, jolloin järkevimmäksi ratkaisuksi muodostuu sen rakentaminen. Töölönlahti itsessään tarjoaa alueelle aivan mahtavat puitteet puistona. Töölönlahden rannat kelpaavat niin lenkkeilylle, sunnuntaikävelylle kuin piknikillekin.
Alue ei ole pelkästään vajaakäytössä, se on myös erinomaisten liikenneyhteyksien äärellä, se sijaitsee joukkoliikenteen risteyskohdassa, lisäksi paikalle on kaavailtu pisara-radan asemaa. Fiksulla suunnittelulla, eli rakentamalla perinteisiä umpinaisia tai osittain umpinaisia kortteleita saadaan alueelle asutettua 5000 asukasta sekä runsaasti liiketilaa.
Mäntymäen kentän jättiläismäistä aukeaa tilaa on jaettu pieniin intiimeihin kaupunkitiloihin. Olympiastadionin eteen on kuitenkin säästetty laajempi aukio tapahtumien aikaisia jalankulkijavirtoja varten. Töölömäiseen tapaan alueella ei ole puhdasta ruutukaavaa. Ruutukaavaa olisi hankala sovittaa alueelle alkuperäiseen katuverkkon ja mäkisen maastoon takia.
Pähkinänkuoressa:
Rakennustehokkuus: 2,3
Asukastiheys: 43000 as/km2 (mukana vain rakennettu alue)
Alue: 115180 m2
Rakennusala: 33500 m2
Kerrosala: 268000 m2
Asukasmäärä: 5000
Työpaikkoja: 800
Mäntymäen kenttä yläilmoista |
Suuret valoisat sisäpihat vähentävät pienten kortteli-/leikkipuistojen tarvetta |
Suurten kortteleiden estevaikutusta on vähennetty niitä läpäisevillä kujilla. Nämä voidaan toteuttaa myös käytävillä, jolloin kerrosalaa saadaan lisää. |
Näkymä pohjoiseen, takana pilkottavat Keski-Pasilan tornit. |
Tää on vähän liian helppo ratkaisu. Uuden rakentamisen pitää olla jotain hankalampaa, kuten metrolähiö Sipoon metsissä, jotta kuvitteellinen tonttipula on mahdollista perustella ihmisille.
ReplyDeleteKyselit joskus niistä kadunvarsipuiden vaikutuksista. Vastasin sinne omaan blogiini, mutta tajusin että tuskin sä luet sitä yhtä tiuhaan kuin minä. Tässä se vastaukseni:
ReplyDelete"Nyt googlailin nopsasti, kyllä noita kadunvarsipuiden vaikutuksiakin on tutkittu. Kyllä nekin vaikuttaa.
Rhode Islandin jossain puupamfletissa sanotaan, että "The EPA reports that tree shading can reduce surface temperatures 20–45ºF in the summer". Tää nyt ei varmaan yllätä, että varjossa maanpinta on viileempää. Mutta puut toki viilentää muutenkin, esmes lisäämällä haihduntaa joka sitoo lämpöenergiaa. Nigerialaistutkimuksessa katupuut viilensi katujen mikroilmastoa 5-8 astetta. Eli aika paljon.
Ei nyt ehkä ihan suoraan siirrettävissä Suomeen noi luvut, en tiedä, mutta kyllähän nuo osviittaa antaa."
Jos tää jotenkin tohon Mäntymäkeen pitäisi sitoa, niin pidä huoli että tulevaisuuden korttelien sisäpihoilla kasvaa puut eikä autojen lämmitystolpat :)
Ton efektin huomaa Helsinginkadulla Brahenkentän kohdalla puiden alla kävellessä. Kesällä kuumalla ilmalla siinä on ihanan viileää. Ja sadeilmalla noiden lehdistö on niin tuuhea, että alla kävellessä on sateelta suojassa.
DeletePidän ideastasi. Helsinginkadun eteläpuolelle en kuitenkaan rakentaisi kerrostaloa maisemaa pilaamaan. On ihme että alue on saanut pysyä parkkipaikkana niin pitkään. Autot kannattaisi pysäköidä esim. 4- tai miksei 6-kerroksisiin pysäköintitaloihin, niin ne vesisivät 4-6 kertaa vähemmän arvokasta tilaa Helsingin paraatipaikalta.
ReplyDeleteToinen ihmettelemäni asia nykyrakentamisessa on suljettujen kortteleiden välttäminen, vaikka ne mielestäni nimenomaan luovat kaupunkimaisen vaikutelman ja turvallisen sisäpihaympäristön esim. lapsille.